perjantai 1. huhtikuuta 2011

Jenny Wilson - Hardships

 
Lainasin kirjastosta muutama viikko sitten tuon yllämainitun Jenny Wilsonin levyn ja ihastuin siihen niin syvästi, ettei tainneet muut lainailut kuunteluun ehtiäkään, kun piti luupata Hardships-albumi puhki. Jenny Wilson on siis ruotsalainen, persoonallisen svengin omaava naislaulajatar. Kaikkien länsinaapurin naislaulajattarien joukosta Wilson on mulle ainakin vähän popimman puolen suosikki, vaikkakin lykkelit, annaternheimit ja robynit ovat niittäneet suosiota rutkasti myös minun soitossani.

Hardships on albumina helkkarin kiinteä ja kiinnostava paketti, josta löytyy tietenkin loistavalle lätylle tyypillinen hitti Like A Fading Rainbow-raidan muodossa, mutta levy on kyllä paljon muutakin kuin tuo kyseinen kappale. Hardshipsin levyn tahtiin jaksaa hyppiä ja tanssia sekä muuten vain fiilistellä vaikka se grogilasi kädessä. Iloa ja energiaa, muttei pastissiin asti vietynä.
 
PS! Wilsonilta on ilmestynyt ihan näinä päivinä uusi levy, Blazing, jolta on julkaistu jo yksi single, mielenkiintoinen coverointi Bob Marleyn kappaleesta Work. Odotukset ovat tuotakin levyä kohtaan korkealla, että onko se todella niin blazing kuin jo odotetaan.

Kuva: googleimages

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti